Arkistot: Huhtikuu 2009
Samban jalkatekniikka
Muistiinpanot Helenan lattaritunnilta 27.4.2009 (C-A ryhmä):
Jos tukijalan kanta ei ole lattiassa, painopiste on ylhäällä, eikä ole mitään miltä ponnistaa seuraavalle askeleelle. Kannan laskeutuminen maahan, tukijalan jalkaterän rentoutuminen ja painon laskeutuminen tukijalalle on äärimmäisen tärkeää seuraavaa askelta ajatellen.
Jalka ei pysähdy koskaan Sambassa, vaan koko ajan on joustava jatkuva liike.
Mitä pidemmälle tanssissa kehitytään, sitä jäntevämmiksi jalat tulevat, eikä enää osata rentouttaa tukijalkaa.
Tukijalan rentouttaminen: Anna varpaiden levitä lattiaan. Tukijalan pitää kasvaa kenkään, varpaat juurtuvat lattiaan. Aktiivisuus pois tukijalalta. Tukijalka rennoksi. Aktiivisuus ojennettuun vapaaseen jalkaan.
Aktivointijärjestys: Keho (kyljet ja painopiste), jalka (reisi, sääri ja pohje), jalkaterä (nilkka, kanta, jalkapohja, päkiä, varpaat). Reisi ja pohje aktivoituvat ennen jalkaterää. Kuten käsien liikkeessä: liike lähtee kehosta, leviää selkään ja sitten olkavarteen, käsivarteen, ranteeseen ja lopulta sormiin. Jaloissa liike lähtee samalla tavalla kehosta, leviää lantiolle, sitten reisiin, pohkeisiin ja lopulta jalkateriin ja varpaisiin.
Ojennettu jalka äärimmäisen aktiivinen, varpaankärkeen asti. Tukijalka rento, varpaat leviävät ja juurtuvat lattiaan. Liikkuvan jalan aktiivisuus ja tukijalan kasvu lattiaan.
Perusharjoituksia
=================
Huisku: Ponnistuksessa paine alaspäin, kuin painaisit pöytää/lattiaa alaspäin. Liikkeelle lähtö rennolta ja joustavalta tukijalalta. Ponnistava tukijalka aktivoituu järjestyksessä: kehon liike (painopiste), polven ojentuminen, jalkaterän aktivoituminen. Kannan noustessa lattiasta vapaa jalka heilahtaa sivulle ja paino on hetken molempien jalkojen päkiöillä. Painon alkaessa rullata uudelle tukijalalle vanhan tukijalan varpaat aktivoituvat ja ojennus on varpaan kärkiin asti. Uuden tukijalan varpaiden kärjet koskettavat lattiaa, sitten päkiä. Jalkaterä rullaa kannan pehmeästi lattiaan ja lopuksi joustaa polvi. Varpaat leviävät lattiaan kiinni. Uusi tukijalka on rentona ja joustaneena alhaalla ja vanha tukijalka ojentuneena aktivoituneena sivulla.
Botafogo: ensimmäinen askel (ajoitus 1): takana ojentunut aktiivoitunut jalka. Tukijalka edessä rentona ja joustavana. Tukijalka aktivoituu: ensin keho, sitten polvi ojentuu. Taakse ojentuneen jalan varpaan kärjet koskettavat lattiaa, nilkka on täysin ojentuneena. Kun tukijalan jalkaterä aktivoituu ja kanta nousee lattiasta, liikkuva jalka singahtaa tukijalan viereen, nilkka ojennettuna. Tukijalan päkiältä ponnistus ja vapaan jalan varpaan kärjet ojentuvat eteen. Paino rullaa varpaan kärjiltä, päkiälle ja sitten kannalle. Polven lähtiessä joustamaan uuden tukijalan varpaat rentoutuvat ja liimautuvat leveästi lattiaan kiinni. Taakse jäänyt jalka ojentuu varpaan kärkiin asti ja muuttuu aktiiviseksi.
Botafogo askel (ajoitus: a 2): Edessä oleva tukijalka aktivoituu, polvi ojentuu. Kun kanta nousee lattiasta, vapaa jalka singahtaa etuviistoon, paino käy molemmilla päkiöillä (a) ja suunta vaihtuu. Laskeudutaan pehmeästi tukijalalla (2): päkiä, kanta, polvi. Jälleen tukijalka rentoutuu ja joustaa. Etuviistoon singahtanut jalka ojentuu ja aktivoituu varpaan kärkiin asti.
Perusaskel: sama ajatus - tukijalka rento ja varpaat juurtuneena lattiaan, ojentunut jalka aktivoituneena varpaankärkiin asti.
Volta: tukijalalta ponnistus aiheuttaa käännöksen tai suunnan muutoksen. Paino hetken molemmilla päkiöillä, vanha tukijalka heilahtaa eteen ristiin ja laskeutuminen uudestaan samalle tukijalalle. Taakse ristiin jääneen jalan kanta ei kosketa lattiaa missään vaiheessa. Asento on latin-cross: molemmat polvet pehmeät, taakse jäänyttä jalkaa ei nyt ojennetta, eikä aktivoida samalla tavalla kuten huiskussa, perusliikkeessä ja botafogossa.
Läsnäolo ja tilan hahmottaminen
Muistiinpanoja ja harjoituksia 30.3.2009 Lattariryhmätunnilta. Opettajana Helena.
Harjoitus 1: Määrätietoinen kävely yksin. Valitse suunta ja kohde, jota kohti kävelet. Kävele määrätietoisesti kohti määränpäätäsi huolimatta ympärillä olevasta muusta hulinasta. Pidä päämääräsi, vaikka eteen tulisi muita esteeksi. Päälle ei kuitenkaan saa kävellä, vaan säilytä huomioisi päämäärässäsi, vaikka et pääse etenemään. Merkistä vaihda suuntaa. Suunnan vaihdon tulee olla nopea, harkintaan ei saa jäädä aikaa.
Harjoitus 2: Sama harjoitus, mutta nyt parin kanssa. Mies valitsee suunnan ja kohteen ja ohjaa naisen kohti päämäärää. Sama määrätietoisuus kuin edellisessä harjoituksessa.
Harjoitus 3: Kontaktin löytäminen. Kaksoisote parista. Seistään vastakkain. Aluksi haetaan tasapaino voiman käytössä heijaamalla painoa eteen ja taakse. Molempien tulee antaa kontaktiin yhtä paljon painetta tai vetoa, jotta tasapaino säilyy. Sitten sama harjoitus päkiöillä seisten ja laskeutuen alas. Pidetään intensiivinen kontakti pariin koko ajan. Tämä on hyvä harjoitus aina ennen yhteistä tanssia. Jokainen päivä on erilainen ja oma ja parin reaktio kontaktiin vaihtelee. Haetaan yhteinen intensiivinen tasapainoinen kontakti.
Harjoitus 4: Kuviosarja: Cucaracha, cuban rocks ja käännös. Tanssitaan vasten paria ja selät vastakkain. Haetaan vahvaa läsnäoloa ja oman tilan hahmottamista. Kuin tanssittaisiin yhteisen voimakkaan kuplan sisällä. Sama harjoitus, mutta toinen pari tulee häiritsemään. Pyydä omissa treeneissä apua. Kehittää yhteistä läsnäoloa ja vahvistaa intensiteettiä parin välillä.
Harjoitus 5: Huomion kerääminen. Naiset tanssivat erikseen peruskävelyä ympäri salia. Miehet tarkkailevat sivulla. Mihin huomio kiinnittyi? Lattialla pitää saada huomiota: "katsokaa, minä olen täällä". Naisen tehtävä on näyttää seksikkäältä ja miesten miehekkäiltä. Tällä ei ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa. Sitten vaihto - miehet tanssivat ja naiset tarkkailevat.
Lattialla täytyy olla rohkea. Laita itsesi peliin. Ei mitään vienoa ja kainoa. Mieti, mitä rohkenet tehdä.
Harjoitus 6: Sama kävelyharjoitus - ensimmäinen kierros laajoilla käsillä, toinen kierros kädet lähellä kehoa. Mitä kädet kertovat?
Harjoitus 7: Naiset tanssivat yksin cucaracha ja alaslaskeutuminen. Miehet tarkkailevat, mikä on eroottisin paikka johon nainen laittaa kätensä? Jos vähänkään on tunne, että on noloa, se näkyy. Tunnustele musiikkia ja ota rohkea katsekontakti pariin tai yleisöön.
Tanssin tarkoitus on saada nainen näyttämään upealta. Koko olemuksella mukaan. Noloudesta kehittyy eroon harjoittelemalla. Teatteriammattilaisen vinkki: "ota katseella haltuun koko tila ja yleisö". Tiedosta mihin/ketä katsot, mihin pyrit, mitä ohjaat.
Harjoitus 8: Jokin yksinkertainen yhteinen koreografia, jossa kontakti. Miehet ohjaavat, mutta naiset haastavat. Mies ei voi ohjata, jos nainen ei ole valmis ohjattavaksi. Naiset liikkuvat aktiivisesti ja sensuellisti. Nättien ja kyydissä olevien naisien aikakausi on ohi. Tanssipari koostuu kahdesta aktiivisesta ja omaa mieltään käyttävästä tanssijasta.
Yhteenveto. Hahmota tila ja ympäristö, jossa tanssit. Liiku määärätietoisesti, käytä kohdistuspisteitä. Tanssi aktiivisesti ja intensiivisesti parisi kanssa. Ole vahvasti läsnä.
27.04.2009 23:27:11, •