Tässä on ollut hieman taukoa blogin pitämisessä – liekö syynä syksyn kilpailuohjelman tiiviys vai muut kiireet. Syksyn ohjelma ja tavoite meni lähes suunnitelmien mukaan, joskin tiukka vastus ja yhden kilpailun väliin jääminen flunssan vuoksi veti tavoitteen saavuttamisen kalkkiviivoille. Tavoitteena oli nimittäin selvittää vakioiden C-luokka syksyn aikana läpi, joka myös tapahtui, mutta pisteet tulivat täyteen vasta kauden viimeisessä kilpailussa.
Syyskauden iloisimpia tapahtumia oli 10-tanssin SM-kilpailut, joihin lähdimme peräti kahden kuukauden kilpailukokemuksella vakiotansseista. Odotusarvona oli kierros ja ulos, mutta suureksi yllätykseksi lattarimme olivat niin vahvat että niillä mentiin toiselle kierrokselle ja toisellakin kierroksella meno oli vähintäänkin mukava ja lopullinen sijoituksemme oli 16! Sen verran repäisevä temppumme oli, että eräs kokeneempi seuratoverimme lausahti Tuulalle seuraavan ryhmätunnin aluksi: "Menitte sitten 10-SM:iin?!" Niin hyvältä tuo 10-kisaaminen tuntui, että päätettiin ottaa ensi syksynä uusiksi ja pärjätä myös semifinaaliin saakka. Jos sitä voisi ensi vuonna olla vaikka paras Seniori 3 ikäsarjan pari!
Toinen tähtihetki koettiin kauden viimeisessä kilpailussa Lahdessa, jossa voitimme C-luokan vakioiden lisäksi A-luokan lattarit, ja voitto tuli aika selkein numeroin.
Kevättä ollaan menty jo jonkin aikaa, kilpailuja on takana vasta parit. Eikä niitä taida juurikaan tulla, olemme sopineet että pidättäydytään ihan lähikilpiluissa ja niitäkin valikoiden. Alkukauden kilpailemista on sävyttänyt kiusallinen tulehdus polvessa, joka tekee tanssista varovaista ja turha varovaisuushan pienentää liikettä, eikä silloin tulostakaan synny. Pääpaino on siis harjoittelussa, uusissa kuvioissa ja vanhojen kuvioiden hiomisessa. Tanssihan on siitä mukava laji, että valmista siinä ei milloinkaan tule.
Recent comments