On hauska katsoa kuinka lapset ja nuoret ovat niin ennakkoluulottomia ja valmiita kokeilemaan mitä tahansa – esimerkiksi tanssia. Starin alkeiskurssi oli vetänyt peräti 45 alle 13 vuotiasta Tanssibuumin studiolle sunnuntaina. Lasten lisäksi myös lasten vanhemmista monet olivat innoissaan ja Sakari Lukkarinen ehti siinä muun keskustelun ohessa jo ideoida kurssin Tanssibuumin pitkään saliin, sillä aikaa kun lapset ovat isossa salissa omalla kurssillaan. Tämä vanhempien kurssi tullaan todennäköisesti toteuttamaan.
Tässä lajissa on aina ollut paha vinouma sukupuolijaon kanssa ja niin se on edelleen, mutta onneksi näyttää olevan hieman valoa tunnelin päässä. Ensimmäisellä kerralla poikia oli peräti yhdeksän ja on erittäin todennäköistä että ensi sunnuntaina heitä on enemmän. Ja mikä on todella kova juttu, lasten isät ovat tulossa suurin joukoin vanhempien kurssille. Kun poikien isät saavat hyvän kokemuksen tanssista, he suhtautuvat huomattavsti paremmin poikiensa tanssiharrastukseen. Eihän kaikkien poikien tarvitse harrastaa jalkapalloa, jääkiekkoa tai nyrkkeilyä. Vaikka hyvää urheilua ja liikuntaa nuokin ovat.
Recent comments