Kurssikausi polkaistiin eilen liikkeelle alkeiskurssin voimalla. Onneksi taas oli käynyt niin, että osa kurssilaisista oli jätänyt ilmoittautumatta ja vain ilmestyi paikalle. Hyvä edes niin, mutta muistakaa myös ilmoittutua. Miehiä oli paikalla odotettua enemmän, vaikkakaan ei vielä riittävästi. Ja oivia daameja kuitenkin oli koko sali täynnä.
Kursin alku oli kevyttä säätämistä, kun kalustovastaava oli unohtanut siirtää soittimen uudelle kurssipaikalle. Siinä piti puhenjohtajan sitten ryhtyä heittäytyä mopolähetin tärkeään tehtävään ja käydä hakemassa soitin paikalle. Takaisin tultuani jäin sitten tanssittamaan vapaita daameja ja sainhan siinä vielä hyvät hiet päälle, vaikka takana oli jo tunnin treeni Buumilla Tuulan kanssa.
Treenin jälkeen lähdettiin Teron, kurssille houkuttelemani kaverini, kanssa läheiseen yhdelle. Matkalla Tero sitten lohkaisi tuntojaan sanoilla: "Hauskempaa kuin odotin". Samaa ajattelee varmasti jokainen tanssitunnille houkuteltu/huijattu/pakotettu mies.
Recent comments