Takana on nyt kolme kuukautta ja viikko yhteistä taivalta Tuulan kanssa ja meno on ollut melkoista haipakkaa. Tuohon rupeamaan on saatu mahtumaan sellainen määrä harjoittelua että suorastaan hirvittää välillä, mutta tulostakin on syntynyt. Kilpailuja olemme ehtineet koluta läpi neljä, joista kolme oli puhtaasti kotimaisia alue- ja valtakunnallisia kisoja ja sitten Dance Worldin järjestämät Helsinki Open Dance Festivalin Sen2 Latin.
Helsinki Openissa saavutimme osan tavoitteestamme – olimme lopputuloksissa 11. kun pyrkimys oli 12 joukkoon. Mutta yllätykseksemme semifinaali oli vain 10 parille, kun kilpailun ohjelmassa oli alunperin 12 parille. Olisimme halunneet kahdesti lattialle, mutta nyt kokemus jäi yhteen kertaan. Pitää päästä jossain vaiheessa kysymään Pirjo Puroharju-Koskiselta, että miksi muutos alkuperäiseen ohjelmaan. Pirjo oli kilpailunjohtajana kyseisessä kilpailussa.
Muut kisat menivät nappiin tuloksellisesti, vaikka aina en itse ole ollut tyytyväinen suoritukseen. Lahti Dancingin kisan jälkeen olimme molemmat melkoisia Hangon keksejä hymyjemme kanssa, sillä lopputuloksena saimme puhtaan ykkösrivin: jokaiselta tuomarilta jokaisessa tanssissa tuli ykkönen. Latausta tuolloin oli vaikka muille jaettavaksi ja taisi suorituksemme olla latauksen mukainen.
Seuraavan kerran olemme lattialla Mikkelin SennuCupissa. Tuo Helsinki Open antoi meille selkeän näytön, että SennuCupissa meillä on hyvät mahdollisuudet päästä semiin saakka, joten sinne on hyvä mennä hakemaan lisää vauhtia.
Vaikka tulokset ovat tähän mennessä näyttäneet hyvältä, tuleen ei jäädä makaamaan, vaan laitetaan lisää pökköä pesään ja treenataan entistä kovempaa. Leevin ja Sergeyn kanssa olemme viritelleet kalentereitamme siihen malliin, että saamme yksärin heiltä molemmilta vuoroviikoin ja sen lisäksi Helenan vetämät ryhmätunnit joka toinen maanantai ja Tanssibuumin Practice Night aina tiistaisin ja ehkä välillä myös keskiviikkoisin. Itse tulen ottamaan tuohon päälle vielä Leevin äijälattarit tiistaisin, joten kalenteri alkaa olla melko täynnä. Pitäsi ehtiä vielä vapaaharjoittelemaan, jotta saisi saadut opit selkäytimeen. Lisäksi pitäisi aloittaa myös vakioiden treenaaminen.
Ei tule aika pitkäksi.
Recent comments