Kesä on vierähtänyt siihen pisteeseen, että ensi lauantaina on uuden kauden ensimmäinen kilpailu. Menemme Tuulan kanssa vetämään lattarit läpi huikealla kolmen treenikerran voimalla. Ehkä viikolla pääsemme vielä pari kertaa käymään kuviot läpi, ettei sormi livahda suuhun kesken kisan. Sen verran hyvin olemme lattareista pitäneet taukoa, että mm. rumban aloitus pääsi unohtumaan ja piti vilkaista videolta että miten se menikään.
Vakioita on siis hinkattu koko kesä läpi. Nyt alkavat kuviot vähitellen tulla tutuiksi, mutta täysivauhtisessa tanssissa on vielä tekemistä – paljon! Kun kuvioita ja tekniikkaa hioo salilla joko hitaaseen musiikkiin tai ilman musiikkia, siinä ehtii kelata kaikki tarvittavat asiat läpi rauhassa, mutta musiikin kanssa tahtoo tulla kiire. Vartalokontakti, vartalonkierrot, tanssiasento, painopiste, tukijalankäyttö – kamalasti asioita muistettavana ja kaikki täytyisi saada suoraan selkärankaan, ettei niitä tarvitsisi miettiä.
Ensi lauantaina on siis Korsossa Vakitan kisat. Ankkarockiin menijät voivat hyvin piipahtaa Lumossa ensin katselemassa hieman toisenlaisia kuvioita ja mennä sitten Ankkarockiin. Siitä viikko eteenpäin ja sitten saamme Salossa Swivelin kisoissa vakiokasteen. Tuntuu kuin olisimme vielä alkutekijöissä ja kesä olisi vierähtänyt aivan liian nopeasti.
Wienervalssissa sujuu hetkittäin oikea käännös, vasemmasta käännöksestä ei ole vielä puhettakaan ja pitäisi tuo vaihtoaskelkin saada sujumaan. Vaikka koko tanssissa ei juuri kuvioita ole, on se osoittautunut aivan järjettömän vaativaksi lajiksi. Sen lisäksi että wiener on fyysisesti erittäin vaativa, on tekniikka ja sen vaativuus on yllättänyt minut täysin. Tässä menee vielä tovi, ennenkuin ollaan tämän valssin kanssa sinut.
Lattareita emme siis heitä nurkkaan, vaan kauden tähtäimessä siintää 10-tanssin SM-kisat. Kovin suurta menestystä emme lähde (vielä) tavoitelemaan, kunhan sekoitamme pakkaa omalta osaltamme. Jotta senioreiden 10-tanssi saisi oman arvonsa myös sennu kakkosissa ja kolmosissa (tulevaisuudessa myös nelosissa) olisi hyvä, jos SennuCupissa huomioitaisiin myös ne, jotka jaksavat hinkata kaikki kymmennen tanssia läpi. Se on fyysisesti vaativa suoritus ja siinä täytyy saada kymmenen erilaisen tanssin sisin mukaan tanssiin. Suoritusta voi aivan hyvin verrata yleisurheilun kymmenotteluun.
Nyt SennuCupissa palkitaan vain vakioiden ja lattareiden parhaat. Kymppitanssi on sen verran kova juttu, että soisin vaikka laskennallisen SennuKympin syntyvän ehkä jo ensi vuodeksi. Jos ei muuten, niin ostan itse komeat pokaalit ja käyn luovuttamassa ne kauden lopuksi parhaalle Sen2 ja Sen3 kymppiparille.
Recent comments