Juha & Tuula

Nyt on koettu tämäkin maailman ihme: tappio. Tai ei nyt ihan tappio, mutta nousupistekilpailu jossa ei tullut voittoa. Tuulan kanssa taival on ollut sen verran helppoa, että pokaalia ja mitalia on tullut riittävästi omiin tarpeisiin. Lattareiden B-luokassa menetimme muutaman tuomariäänen ja takkiin alkoi tulla vasta Seniori Cupissa sekä A-luokan kilpailuissa.

Kun tappio on nyt koettu jo C-luokassa, tarkoittaako tämä sitä että vakioiden taso on kovempi ja kovenee luokkanousujen myötä? Tämä tietää vain tiukempaa treenaamista, sillä voittamiseen voi tottua, mutta tappioon ei totu ikinä.

Syksyn Seniori Cup käynnistyi Haminassa ja kilpailu meni meidän osalta paremmin kuin hyvin: lattareissa tuli ensimmäinen finaalipaikka ja finalisakaan emme olleet ihan heittopussin asemassa, vaan tanssimme tasapäisesti muun porukan kanssa. Kärki meni tietysti menojan (Kouhiat nappasivat puhtaan ykkösrivin – upea suoritus), mutta meillä muilla tuomariääniä alkoi menemään hieman ristiin rastiin. Lopullinen sijoituksemme oli kuudes, mutta rumbassa pystyimme tanssiman peräti nelossijan arvoisesti ja pasossakin se jäi vain yhden tuomariäänen päähän.

Vakioissakin on nyt Seniori Cup korkattu ja jos ei paljasta likaisia yksityiskohtia, olimme ensimmäinen pari joka jäi finaalista. Likaiset yksityiskohdat sitten kertovat että alin pistemäärä jolla finaaliin yllettiin oli 21 ja me saimme vain viisi ruksia. Matka finaaliin on siis vielä aika pitkä. Lisäksi ainakin kaksi huippuparia ei osallistunut tähän kilpailuun ja monta muutakin olisi saattanut livahtaa vielä ohitsemme.

Kehitystä on siis tapahtunut koko viimeisen vuoden aikana (lattarit) sekä kesän aikana (vakiot). Työsarkaa on paljon vielä edessä, mutta me olemme erittäin ahkeriä treenaajia ja tuloksia saavutetaan vain kovalla työllä, sillä haaveet eivät toteudu, mutta tavoitteet saavutetaan.