Tuloksia saadaan vain tekemällä töitä, eikö totta? Jos asenteesta ja työn määrästä on kiinni, pitäisi tulosta olla vähitellen näkyvissä, sillä tällekin viikolle olemme onnistuneet sovittamaan neljä yhteistä harjoitusta. Aika hyvin parilta, jotka molemmat tekevät keikkaduunia ja toinen lisäksi teke työtä illalla ja yöllä. Rytmimme ovat täysin toisistaan poikkeavat.
Mutta tulosta alkaa vähitellen näkymään, rumbahan on jo kertaalleen kokeiltu kisoissa – silloin huikealla puolentoista viikon treenillä. Nyt samba ja jive ovat tilassa, jossa periaatteessa pitäisi kaiken olla kohdallaan, mutta välillä vain napsahtaa joku vanha linkki päälle ja jompikumpi (yleensä minä) lähtee tekemään jotain ihan muuta kuin mitä pitäisi.
Valitettavasti pelkkä kuvioiden osaaminen ei riitä, liikkumisen tulisi muistuttaa myös tanssimista, sen pitäisi olla vaivatonta ja luonnollista. Viikko vielä aikaa saada koko paketti kuntoon ja Heinolan kisassa sitten nähdään että mihin kunto piisaa.
Recent comments