Tietoa Starista

Taustaa

Tanssiklubi Star on vuonna 1968 perustettu, eräs Suomen suurimmista, tunnetuimmista, pitkäikäisimmistä ja menestykkäimmistä tanssiurheiluseuroista, jonka tavoitteena on edistää tanssiliikuntaa ja tanssiurheilua tarjoamalla sen jäsenistölleen mahdollisuuden harrastaa tanssia tarpeittensa ja edellytystensä mukaisesti.

Seuran jäsenistö ja seuratoiminta

Tanssiklubi Starin jäsenistö koostuu eri-ikäisistä ja -tasoisista tanssinharrastajista tai tanssiharrastuksen ystävistä. Star tarjoaa myös mahdollisuuden osallistua eri tavoin aktiivisesti seuratoimintaan ja sen kehittämiseen. Vuosittain järjestettävät tanssikilpailut ja leirit ovat vuoden kohokohtia ja keräävät starilaiset yhteen. Lisäksi on mahdollisuus osallistua hallitustoimintaan ja toimikuntiin, esim. varainkeruun, markkinoinnin, valmennustoiminnan, virkistystilaisuuksien, kurssien ja kesäleirien järjestämiseksi ja kehittämiseksi.

Opetusryhmät

Seuran jäsenet kokoontuvat viikottain omissa vakio- ja latinalaisamerikkalaistanssien alkeis-, jatko- ja kilpavalmennusryhmissään. Näiden lisäksi seurassa on tanssin harrastajaryhmiä sekä vaihtuvasti tekniikkavalmennusta sekä muita lajeja.

Seuran valmentajat

Kilpatanssivalmennuksessaan Tanssiklubi Star on perinteisesti käyttänyt arvostettujen ammattivalmentajien palveluja. Tällä hetkellä Starilaisten ohjauksesta vastaavat mm. Helena Ahti-Hallberg, Matti ja Tea Kantola, Sami Helenius, Mikko Koskelainen ja Anna-Liisa Bergström. Seuran omina valmentajina toimivat Tero Liljamo ja Timo Sojola.

Harjoitustilat

Seuralla on omat tilat Espoon Karakalliossa, jossa seuran jäsenillä on mahdollisuus käydä vapaasti harjoittelemassa kuukausimaksua vastaan. Omassa tilassa järjestetään myös ryhmvalmennuksia, mutta monet opetusryhmät kokoontuvat koulujen liikuntatiloissa ympäri Helsingin kaupunkia. Tiedottaminen tapahtuu opetusryhmien, sähköpostin sekä omien kotisivujen kautta. Lasten ryhmillä olemme jo usean vuoden käyttäneet harjoituspaikkana myös TanssiBuumin studiota.

Näkyvyys ja sponsorointi

Tanssiurheilu kiinnostaa myös laajemmin yleisöä. Kukapa ei olisi seurannut Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa ja keskustellut kuinka Kaikkoselta tai Kekeltä sujui samba! Tämän lisäksi Suomessa järjestetään vuosittain kansainvälisesti kovatasoisia ja mielenkiintoisia tanssiurheilukilpailuja, kuten Winter Dance Festival, Grand Slam ja Helsinki Open jotka keräävät maailman parhaimmiston ottamaan mittaa toisistaan.

Suomen Tanssiurheiluliitto ja sen jäsenseurat, Star mukaanlukien, ovat yhdessä sitoutuneet Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n Reilun Pelin – liikkunnan ja urheilun eettisiin periaatteisiin ja näitä kunnioitetaan myös Starissa.

Yrityksellänne tai yhdistyksellänne on oiva mahdollisuus sponsoroida toimintaamme ja näkyä positiivisesti julkisuudessa kauttamme.

Nuori Suomi – hanke

Tanssiklubi Star on päättänyt hakea Nuori Suomi sinettiä merkiksi laadukkaasta nuorisotoiminnasta. Käytännössä päätös tarkoittaa, että seuramme kehittää  toimintaansa täyttämään ne kriteerit jotka Sinettiseuroille asetetaan. Ensimmäisinä toimenpiteinä seura on laatinut toimintalinjat ja nuorten ryhmissä noudatettavat pelisäännöt. Pelisääntöjen tarkoituksena on taata kaikille nuorille hyvät ja miellyttävät mahdollisuudet harrastaa tanssia ja liikuntaa seuramme luomissa puitteissa.

Jäseneksi liittyminen

Tanssiklubi Starin jäsenyyttä voi hakea ottamalla yhteyttä seuran hallitukseen. Jäsenhakemuksen voit täyttää kätevästi suoraan kotisivullamme. Jäsenhakemukset käsitellään hallituksessa ja hyväksymisestä tiedotetaan erikseen, jolloin uusi jäsen saa heti tietoonsa myös jäsennumeronsa sekä seuran sisäisten sivujen käyttöoikeudet. Jäseniltä peritään vuosittainen jäsenmaksu, joka käytetään seuran kehittämiseen ja toiminnan ylläpitämiseen. Seuran jäsenet kuuluvat myös automaattisesti Suomen Tanssiurheiluliittoon ja jäsenetuina saavat mm. Tanssiurheilijalehden sekä käyttää maksuttomia vapaaharjoitusvuoroja. Oman salin vapaaharjoitusajasta seuralle maksetaan kuukausiperusteisesti. Ryhmävalmennuksista maksetaan voimassaolevan hinnaston mukainen osallistumismaksu.

Yhteystiedot ja kysymykset

Jäikö vielä jokin asia mietityttämään? Ota rohkeasti yhteyttä meihin. Kerromme mielellämme lisää mitä kaikkea tanssi voikaan saada aikaan.

Tervetuloa Tanssiklubi Stariin!