Seuraesittely 20.11.2014

Starin seuraesittely 20.11. – kiitos !

Pari kiireistä viikkoa on jo kyseisestä illasta vierähtänyt, mutta hyviin hetkiin kannattaa aina palata! Star järjesti vuosien tauon jälkeen seuraesittelyn. Parituntisen aikana oli tarkoitus tehdä tunnetuksi seuraa ja sen tarjoamia lajeja. Pienesti hallitusta jännitti haasteellinen ajankohta: löytäisikö yleisö marraskuun pimeydessä ja vuodenvaihteen kiireen tiivistyessä paikalle; ehtisivätkö parimme mukaan talkoohommiin? Huoli oli turha, sillä kiinnostuneita kokoontui koulun saliin lopulta muutama kymmen, ja he taatusti saivat komean kokonaisuuden nähtäväkseen! Tilaisuuden etenemisestä huolehti juontajana toiminut Jorma, joka kertoi kustakin tanssista hieman historiataustaa sekä esitteli niin seuran toimintaa kuin esiintyvät parimmekin. Lajiesittelyn aloitti argentiinalainen tango, jonka moni-ilmeisyyden Arto ja Laura toivat taitavasti esille. Yksikin pari voi täyttää salin; tangon intensiivinen parityöskentely oli ilo silmälle. Kilpatansseista juoksutettiin läpi E-luokan lajit niin vakio- kuin latinalaistansseista. Esiintyviä pareja oli paikalla huikea joukko: valssista, tangosta, quickstepistä, sambasta, cha chasta ja jivesta nähtiin kustakin sekä E-luokan kuvioilla tanssivan parin että jo C-A-luokissa kisaavien tulkinnat. Ikäsarjatkin saatiin kattavasti edustetuksi, sillä tanssimassa oli niin lapsi-, nuoriso, yleisen kuin senioriluokan pareja. Täytyy sanoa, että on meillä seurassamme huikea joukko taitavia joraajia ja iloisesti, rohkeasti ja mukaansatempaavasti esiintyviä tanssijoita! Oli vaikea pysyä kerrankin itse katsomon puolella. Väkisinkin alkoi eläytyä musiikkiin ja menoon. Lopuksi yleisölle tarjottiin vielä tanssiopetusmaistiainen; Timo ja Pirjo avasivat cha chan saloja pienelle mutta sitäkin innokkaammalle joukolle, joka malttoi jäädä itse kokeilemaan tanssimista.

Lisää tällaista, kiitos! Yhdessä harrastustamme näkyväksi tehden saamme jatkossakin Stariin uusia jäseniä nauttimaan tanssin ilosta!

Hallituksen puolesta lämmin kiitos kaikille seuraesittelyn toteutukseen osallistuneille:

– Jorma

– Arto &Laura (arg. tango)

– Timo & Pirjo (valssi)

– Jere & Veera (tango ja quickstep)

– Emil & Laura (valssi ja tango; cha cha)

– Matias & Miia (quickstep; samba ja jive)

– Antti & Elisa (samba ja jive)

– Janne & Eva (cha cha ja jive)

– Samu & Seera (cha cha ja jive)

Kirjoitus : Heli Heikkilä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PHP Code Snippets Powered By : XYZScripts.com