
Tilanne heinäkuussa 2023
Starin uudet omat tanssisalit Helsingin Konalassa (Ristipellontie 14) ovat nyt lähes normaalissa käytössä. Salile pääsee vapaaharjoittelemaan halutessaan kellon ympäri! Itse asentamame parkettilattiat on todettu hyviksi ja toimiviksi maailman huipputanssijoiden testaamina. Pieni sali on vielä viimeistelyvaiheessa, joten vielä jonkin verran elokuun puolelle asti kaikki treenit pidetään ison salin puolella.
Workshopit starttaavat heti elokuun alussa. Varsinaiset syyskauden ryhmät aloittavat elokuun loppupuolella.
Tilanne kesäkuussa 2023
Ison salin lattiaa on jo koeajettu muutama viikko ryhmätuntien, yksityistuntien ja vapaaharjoittelijoiden toimesta. Täyteen käyttöön tilat saadaan piakkoin kunhan kriittiset viimeistelyt saadaan valmiiksi. Muista tiloista on saatu lähes valmiiksi aulatilat ja myös pienemmän salin parketti on jo paikallaan.
Salit pyritään saamaan normaaliin käyttöön kesäkuun loppuun mennessä, kun salille pääsy vapaaharjoitusajan lunastaneille on saatu järjestettyä.
Saliprojektia on ollut tekemässä lukuisa joukko seuran jäseniä, kukin mahdollisuuksiensa mukaan. Talkootyön arvo on ollut useita kymmeniä tuhansia euroja. Star on tavattoman kiitollinen jäsenilleen heidän uhrautuvasta työstään.
