Näyttää: 11 - 20 of 52 TULOKSISTA

Muutoksia torstain ryhmiin sekä perjantain 10-tanssin ohjattuun harjoitukseen alkaen 23.10.

Nuorten lattarien ED- ja CA-ryhmät yhdistetään ja ryhmätunti alkaa klo 17 sekä sen jälkeen klo 18 lattareiden ohjattu harjoitus. Samalla myös perjantain 10-tanssin ohjattu harjoitus palaa takaisin vakioharjoitukseksi. Aikatauluun se vaikuttaa siten, että CA-ryhmän aloitus aikaistuu puolella tunnilla alkamaan klo 19. ED-ryhmä alkaa edelleen klo 17 ja vakioiden ohjattu harjoitus klo 18. Myös torstain vakiotekniikkaryhmän …

Star onnittelee 10-Tanssin SM kisamenestyjiään

4.10.2025 Tampereella käydyissä 10-Tanssin SM-kisoissa mainiosti pärjäsivät Starin pareista Lapsi 2-luokassa Tobias ja Grettely sijoittuen kolmosiksi ja Juniori 2-luokassa Leevi ja Salla sijoittuen kuudenneksi. Mitalikahveja odotellessa – paljon onnea heille.

Starille kaksoisvoitto 13.9. GP-kisassa Espoossa

Tanssiklubi Starin parit ottivat komean kaksoisvoiton la 13.9.2025 järjestetyssä GP-kilpailussa. Voitto tuli Seniori 1 avoin Latin – luokassa. Voittoon tanssivat Joni Henriksson – Julia Pankkonen ja hopealle Petri ja Ulla Järvinen. Kaikkiaan luokassa kilpaili 18 tanssijaa ympäri suomea. Star onnittelee kaksoisvoittajia loistavasta kisamenestyksestä.

Syyskausi alkaa !

Starin syyskausi käynnistyy siten, että Jaakin tiistain tekniikkaryhmä alkaa jo 12.8. lattareilla ja Helenan keskiviikon lattarit 13.8. Kaikki muut ryhmät alkavat maanantaina 18.8. alkavalla viikolla. Kaikki ryhmät näkyvät salikalenterissa ja klikkaamalla ryhmän kohdalla, saa lisätietoa. Koko viikko-ohjelma näkyy nettisivujen kohdassa Kurssit ja hinnasto ja sieltä kohta Viikko-ohjelma. Muista ilmoittautua ryhmiin jo ennen ko. ryhmän alkua …

Petri ja Ulla MM-hopealle Wienissä

Petri ja Ulla Järvinen ovat voittaneet lattareiden MM-kisoissa Wienissä 19.7.2025 hopeaa. Kisassa oli mukana 110 paria 28 maasta, joten hopeasija on todella kova saavutus. Tanssiklubi Star ry onnittelee kunniajäseniään Petriä ja Ullaa koko kesäisen auringon lämmöllä.

Syyskausi 2025 julkaistu

Syksyn 2025 kurssiohjelma pysyy olemassa olevien osalta lähes ennallaan, lasten ryhmiä laitetaan tarjolle kaksi kappaletta ja aikuisten peruskurssille tulee jatkokurssi. Vapaaharjoitteluaikoja on järjestetty lisää isoon saliin. Syyskausi alkaa pääsääntöisesti ma 18.8. ja poikkeavat alkuajat kerrotaan kunkin kurssin yhteydessä. Ohjelma näkyy bannerin ryhmämainoksissa sekä viikko-ohjelma kohdassa ”Kurssit ja hinnasto” ja sen alta ”Viikko-ohjelma”. Kurssit ovat myös …

F-katselmus 22.5.2025

Kevätjuhlan yhteydessä pidettiin myös F-katselmus, jossa 7 uutta aikuisharrastajaa suorittivat katselmuksen ja ovat täten oikeutettuja E-tason kilpailijoita. Siitä osoituksena he saivat kunniakirjat. Kuvassa oppilaat ja 3 neljästä valmentajasta.

Starille menestystä Oulun IKM:stä 17.-18.5.2025

Starin tanssijat menestyivät Oulun ikäkausimestaruuskilpailuissa erinomaisesti tai hyvin. Parhaiten pärjäsivät Petri ja Ulla Järvinen, jotka voittivat Seniori 3 Avoin Latin SM – tittelin jo ties kuinka monetta kertaa. Juniori 2 Avoin Raising Star – sarjassa sekä vakioissa että lattareissa kolmanneksi tulivat Leevi Löytäinen ja Salla Jaakola-Siimes. Samoin kolmoseksi tulivat Lapsi 2 vakio SM – sarjassa …

Starin ja Feenixin yhteinen kevätjuhla

Kevätjuhla pidetään to 22.5.2025 Starin isolla salilla ja ohjemassa mm. F-katselmus, tanssiesityksiä, yleistä seurustelua sekä pientä tarjoilua. Pyydämme ilmoittautumaan info ät tanssiklubistar piste fi osoitteeseen viimeistään ke 21.5. mennessä.

PHP Code Snippets Powered By : XYZScripts.com