Kevään 2026 kausi alkaa maanantaina 12.1. ja päättyy 24.5. sisältäen 16 viikottaista opetuskertaa. Ryhmätunteja ei pidetä talvilomaviikolla. Viikko-ohjelma tiedotteen lopussa. Siihen saattaa tulla pieniä muutoksia ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan heti.

Maanantain vakiotanssiryhmät alkavat puolta tuntia nykyistä myöhemmin ja niiden valmentajaksi tulee Markus Hirvonen, välillä yhdessä parinsa Liisa Setälän kanssa. Markus on 18-kertainen suomenmestari ja kaksinkertainen Blackpool-voittaja.

Anton Kurttila ja Nina Anderson siirtyvät uusiin kuvioihin ja eivät jatka Starin opettajina vuoden 2026 alusta lähtien.

Muissa ryhmissä ei muutoksia tapahdu.

Starin kilpalattiakokoinen iso sali on ollut erityisesti vakiotanssijoiden suosiossa. Lisäksi käytössä on 80 m2:n kokoinen pieni sali. Rauhalliset salit ovat vetäneet puoleensa sekä vakio- että latinalaistanssijoita myös muista seuroista ryhmätunneille, vapaaharjoitteluun ja yksityistunneille.  Starissa pääsee myös seuravalmentajien vetämille alkeis- ja peruskursseille. Kilpailutavoite ei ole välttämätön, mutta kurssit kehittävät myös lavatanssijoita edistämään tanssiaan.

Starin opettajaportfolioon kuuluu kokeneita ammattivalmentajia, mm. 10-tanssin maailmanmestari Jaak Vainomaa, TV-ohjelmasta Tanssii Tähtien kanssa tutut Helena Ahti-Hallberg ja Sami Helenius sekä ammattivalmentajat Mikko Koskelainen, Anna-Liisa Bergström ja nyt uutena Markus Hirvonen. Starin seuravalmentajia ovat Antti Ainoa, Maire Coutinho, Matti Heikurainen, Tero Liljamo ja Julia Pankkonen.

Tervetuloa Stariin ja Starin saleille osoitteeseen Ristipellontie 14, Konala, Helsinki! Pihassa on vapaa pysäköinti.

Tanssiklubi Star

https://www.tanssiklubistar.fi , Facebook: www.facebook.com/tanssiklubistar , Instagram: Instagram.com/tanssiklubistar